Hevoset ja ponit 2017-03-06T21:40:05+00:00

Hevoset ja ponit

Muistoissamme

Maanantaina 8.8.2016 meitä kohtasi suuri suru ja menetys, kun Jolanka katkaisi jalkansa. Laitumella kirmailu ja leikkiminen päätyi kohtalokkain seurauksin. 500 kg väärässä kulmassa, liikaa vauhtia ja kierteinen liike yhden jalan päälle voi aiheuttaa tällaisen hyvin harvinaisen tapaturman.
Jolanka oli meillä kolme vuotta. Juuri oli ratsukoulutettu ja tunneille tullut tänä vuonna. Se oli erittäin hyvä, kiltti ja järkevä hevonen, ja hyvin rakas kaikille.
Hyvää matkaa vihreille laitumille meidän pikkuinen Jolanka !

Kazan (1986 – 28.11.2016)
Kassu on siirtynyt n. 31 vuoden iässä vihreämmille laitumille. Kassun tarkkaa syntymävuotta ei tiedetty, mutta oli syntynyt 1985 tai 1986 Eestissä. Oli meille tullessaan noin 5- vuotias. Näin ollen Kassu ehti siis olla Sammissa melkein 27 vuotta. Sinä aikana sillä on opetellut todella monet tytöt ja pojat ratsastamaan, jopa äidit omassa lapsuudessaan ja nyt heidän jälkikasvunsa. Se on ollut monien suosikki ja lempihevonen kohta 3 vuosikymmenen ajan.

Kassu on ollut elämänsä niin terve, ettei tarvinnut täällä oloaikanaan kertaakaan eläinlääkäriä. ( Ainoastaan hammashuoltoon ) Näyttelijäkuuluisuuskin on ratsastanut Kassulla 90- luvun alussa, jo edesmennyt Veikko Sinisalo. Kassu oli loppuun asti terve ( vaikka melko hampaaton ja kuulo oli heikko ) ja meni hieman joka viikko lasten tunteja.

Viimeiset vuodet Kassu sai olla täällä enemmän kuitenkin lemmikkinä. Hyvästä kunnosta mainittakoon, että piehtaroi päivittäin tarhassaan ihan loppuun asti. Jotkut vanhemmat hevoset eivät mene piehtaroimaan, kun tuntevat epävarmuutta ylöspääsyn suhteen. Kassu oli erittäin fiksu ja turvallinen sekä osaava hevonen, joka valloitti monet sydämet. Näin yksi aikakausi on mukanasi päättynyt.

Kiitos ja suuri kumarrus sinulle rakas hevosystävämme !